Onni ja auvo

Ihan hyvinhän se testi meni. Täydet pisteet, eli kirkkaasti läpi! Ehkä mun täytyis alkaa oppia luottamaan omaan itseeni ja näkemään vaivaa asioiden eteen? Ei pidä odottaa liikoja, ehkä sitten ensi elämässä...

Katselin tossa äsken noiden meidän karvapallojen Bellan (aprikoosi keskikokoinen villakoira 1v 1kk) ja Danan (musta isovilla 4,5kk) leikkiä ja riehumista, ja tulin tosi onnelliseks. Meillä on maailman rakkaimmat ja parhaimmat hauvat. Ne, joilla ei ole omia elämiä, ei voi täysin ymmärtää sitä kiintymystä, joka syntyy omistajan ja rakkaan elukan välille. Varmaan vähän sama asia lapsen kanssa, vaikka en mitään siitä vielä onneksi ymmärräkään.

Hetkeäkään ei oo tarvinnut katua että otettiin toi kaksikko, vaikka muutama sitä taivastelikin vastuun ja muiden syiden varjolla. Ei eläimet sovi todellakaan kaikille, meille sopii. Niissä on vaan tuhat kertaa enemmän hyviä puolia kuin huonoja, meiltä löytyy tukiverkko hoitoja varten ja niin edelleen. Meitä on kaksi omistajaa, joten jos toisella on rientoja, toinen pissattaa muruja. Ei se sen vaikeempaa ole :)

Onkohan tästä tulossa tapa, että valvon kaikki yöt pää täynnä ajatuksia? Ei olisi pahitteeksi, jospa vaikka saisin joskus aloitettua tän bloggaamisen ihan kunnolla.

Ps. Innostuin muuten juuri Twitteristä. Sehän on todella näppärä ja mukava väline kytätä mielenkiintoisia ihmisiä. Me likey!

- Jonna