Vihdoin tuntuu, että saan opiskelusta oikeasti jotain irti. Kunnolla, tarkoitan. Silleen, että tulee "vitsi, täähän on ihan tosi mielenkiintoista"-fiilis, ja kuuntelee siksi, että haluaa ymmärtää jokaisen sanan - ei siksi, että toivoo ehkä ymmärtävänsä jotain.
Maanantaina mulla oli vapaapäivä, sillä vain A-ryhmällä oli sosiodraamaa. Tiistaina meillä oli taas koulua. Kellon soidessa kukonlaulun aikaan ennen seitsemää fiilikset ei olleet kovin korkealla, sillä päivä alkaisi klo 8.30 jollain tuntemattomalla luennoitsijalla ja päättyisi vasta klo 15.45 pienryhmän esimerkki-casen taustatietojen ja videointikäsikirjoituksen tekoon. Boring!
Väärässäpä olin. Aamun luennoitsijamme oli amerikkalainen mies, Jim Hill, joka oli työskennellyt yli parikymmentä vuotta sosiaalityöntekijänä Washingtonissa. Hän puhui erittäin selkeästi ja ymmärrettävästi artikuloiden - sanojensa mukaan samalla lailla kuin lapsille, heh heh -, eikä käyttänyt haastavaa ammattisanastoa, jota meidän tässä vaiheessa opintoja olisi vielä hankalaa ymmärtää edes suomeksi, saati englanniksi. Tästä syystä luentoa oli helppo seurata, eikä keskittyminen herpaantunut heprealta kuulostavan kielen takia.
Jim puhui yhteensä kolmisen tuntia työssään kokemistaan ja näkemistään asioista. Jenkeillä on erilaiset lakipykälät kuin täällä - oman lapsen lyöminen ei esimerkiksi ole laitonta, toisin kuin Suomessa - ja siellä ei ole valtavan suuren laimilyöntien määrän sekä resurssipulan vuoksi mahdollista puuttua suurimpaan osaan tapauksista. Hän kertoikin tietävänsä monia asioita, joiden eteen tehtäisiin jotain täällä, mutta ei siellä. Ei vain voida.
Hän antoikin pari hyvää esimerkkiä tapausten valikoitumisesta. Eräs päivä Jim sai soiton huolestuneelta henkilöltä, joka kertoi ystävänsä piikittävän heroiinia suoneen lapsensa läsnäollessa. "Osaatko kertoa jotain konkreettisia vaaratilanteita, joita hän on käytöksellään aiheuttanut lapselleen?", Jim oli kysynyt. Ilman konkretiaa mitään ei voida tehdä, vastaavassa tilanteessa olevia perheitä kun on maa pullollaan. Pelkkä suonensisäisten huumausaineiden käyttö ei vielä riitä syyksi puuttua asiaan. Lopulta ystävä sai kerrottua vaaratilanteesta, jonka äiti oli huumeiden alaisena aiheuttanut. Hän oli jättänyt piikityksen jälkeen piikkinsä pöydälle niin, että kaksivuotiaansa oli saanut napattua sen ja alkanut painella sillä omaan käteensä. Vasta nyt he pystyivät puuttumaan asiaan. Oli jotain, johon vedota - syy, jonka vuoksi toimia.
Toinen esimerkki kertoi pilveä polttavasta äidistä, josta naapuri oli tehnyt ilmoituksen sosiaalihuoltoon. Amerikassa noin 60 % ihmisistä polttelee, eikä tilanne itsessään ollut vielä riittävän suuri rike toimenpiteitä aiheuttaakseen. Tarkentavien kysymysten ja lisäselvitysten jälkeen naapuri sai kuitenkin kerrottua äidin tavasta kääriä itsensä ja vauvansa saman lakanan sisään ja puhaltaa savua vauvan kasvoille. Äiti halusi, että vauva rauhoittuu ennen nukkumaan laskemista. Ja taas saatiin riittävä syy, että päästiin lähtemään paikalle. Äiti myönsi teot, ja lapsi otettiin huostaan.
Jim puhui paljon erilaisista tilanteista, joihin hän työnsä puolesta oli joutunut. Esimerkkejä, työn haasteita, asioita joihin meidän tulevina työntekijöinä pitäisi kiinnittää huomiota. Hän kertoi pedofiileistä, inhottavista ja ällöttävistäkin asioista. Hänelle arkipäiväisistä asioista, joita hän kohtasi työssään lähes päivittäin. Saimme nähdä kuvia esimerkiksi mielettömän sotkuisista ja likaisista kämpistä ja pahoinpidellyn lapsen mustelmista.
Vaikka edellä mainitut asiat ja tapaukset ovat todella hirveitä, mielestäni on erittäin tärkeää oppia ammattimaiseksi. Sitä ei voi tehä välttelemällä kaikkea mikä kammottaa tai tuntuu pahalta, vaan nimenomaan päin vastoin. Jokaisen täytyy oppia löytämään tietty etäisyys caseihin, eikä antaa kauheuksien vaikuttaa liikaa itseensä. Muistaa, mikä se oma rooli on tilanteessa. Auttaa, olla se henkilö, joka kääntää kurssin parempaan.
Luento oli ihan mielettömän mielenkiintoinen. Vaikka itseäni ei kiinnosta lastensuojelu ammattina, esimerkiksi erilaiset haastattelutekniikat ja esimerkkikysymykset lasta haastateltaessa olivat todella arvokkaita. Vaikka valitsisin myöhemmin elämässä jonkun muun ammatin, itsensä sivistäminen ja maailman menon tiedostaminen on vain ja ainoastaan hyväksi. Tietynlaisen perspektiivin saaminen asioihin on silmiä avaavaa, ja suosittelenkin asioihin paneutumista kaikille.
Kaiken lisäksi alussa mainitsemani tylsäksi odottamani esimerkki-casen suunnittelu ja videointikin oli mukavaa, opettavaa, kehittävää ja jopa hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti