Liian usein ihmiset antavat muiden mielipiteiden vaikuttaa omaan elämäänsä, omiin päätöksiinsä. Mitä pukea, miltä näyttää, mistä tykätä, mitä tehdä elämällään ja kenen kanssa. Lopettakaa se heti.
Mä itse pidän monistakin asioista, joista normaali mun ikäinen nuori nainen ei pidä. (Normaalisti en käyttäisi sanaa "normaali" - koska normaalia ei ole olemassakaan - mutta käytän sitä nyt "keskiverto-teinitytön" asemesta.) Oon tehnyt monia asioita, vaikka moni muu ei tekisi. Oon elänyt elämää aika pitkälti oman kaavani mukaan, josta olen erittäin kiitollinen. Oon ollut oikeesti onnellinen. Tärkeintä onkin, että elää siten miltä itsestä hyvältä tuntuu. Mulle esimerkiksi lukion käyminen neljässä vuodessa oli jo ykkösellä selvää, kuten myös se, että aioin pitää sen jälkeen välivuoden - ja pidinkin. Ja se, että muutin poikaystäväni kanssa yhteen 8 kuukauden seurustelun jälkeen 18-vuotiaana. Tai se, että hankimme kaksi koiraa "opiskelijaelämäämme". Mulle noi kaikki on ollut ihan normaaleja, ei lainkaan isoja juttuja, kun taas joillekin suuriakin ihmetyksen aiheita.
Lisäksi tykkään lätkästä.
Tarkennetaan: en sillain normaalin tytön tavoin "hihihi Mikko Koivu, ÄMGEE, Pihlström, mm-höntsät jipii, hihih uuh mitä äijiä", vaan seuraan SM-liigaa, Espoo Bluesia.
Ei MM-kisoista innostuminen ole väärin (tosin, lätkästä yhtäkiä kevään koittaessa kaikesta kaiken tietävät naiset ovat ärsyttäviä), kyllähän mä itsekin tykkään katsella Suomen pelejä. Kuitenkin aika moni seuratasolla fanittava pitää noita jokavuotisia kisoja naurettavana höntsäilynä, johon osallistuu vain murto-osa maailman oikeasti parhaista pelaajista, ja jolloin aikuiset ihmiset pukeutuvat pellen tavoin ja lähtevät lätkämatsiin kuin karnevaaleihin, mutta ei se mua haittaa. Tehkööt miten itse haluaa, mutta se ei oo mua. Mua on se, että tunnen jotain. Siis muutakin, kuin pelaajien ulkonäköä ja voittamista kohtaan.
Mulla olikin Bluesin kausikortti neljä vuotta, mutta edellinen kausi oli ensimmäinen jolloin olin ilman. Myöntää siis täytyy, että lätkän seuraaminen on jäänyt vähemmälle parina viime vuotena, kun aikaa ei vain ole yksinkertaisesti löytynyt. Ei ole ollut energiaa eikä halua seurata lätkää sillä insentiteetillä, jolla saan siitä jotain irti. Oon vähän "kaikki tai ei mitään" -ihminen, enkä useinkaan jaksa "vain vähän" kiinnostua asioista.
Muutaman viime kuukauden aikana on tullut taas herättyä lätkän suhteen. Oon ottanut töissä vähän vähemmän tunteja, niin on jäänyt aikaa vapaa-ajalle ja omille jutuille. Se on ollut hurjan tärkeetä jaksamiseni kannalta.
Tuntuu, että elän taas myös jollekin muulle kuin viikonlopuille tai vapaapäiville.
Love the life you live, live the life you love. Elämän pointti ei voisi olla enää lähempänä.
- Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti