Mulla olis huomenna edessä hygieniapassin suorittaminen. Koe, joka on kuuleman mukaan helppovaikea, ja jossa pärjää maalaisjärjellä tai sitten ei. Pienellä vaivannäöllä (hyvin, hyvin pienellä) testi olis varmasti ihan iisi, mutta en oo viitsinyt edes avata tota "Elintarvikehygienian perusteet"-vihkosta.
Kyseinen testi ei ole mikään iso asia itsessään, mutta se herätti mussa yhden hyvinkin tutun piirteen henkiin. Viitsimättömyyden, motivaation puutteen, laiskuuden. Aloin pohtia koulumaailmaa, tekemättömiä tehtäviä, stressiä ja sitä fiilistä, kun ei kiinnosta. Mieleeni heräsi kysymys: haluanko mä edes saada sitä korkeakoulun pääsykoekutsua?
Pelottavasti tuntuu, että en. Joo, haluan kyllä kouluun, kouluttautua ammattiin joka kiinnostaa, päästä elämässä eteenpäin. Mutta haluanko sitä vielä, kun en todellakaan ole varma mitä haluan? Oonko valmis taas yhteen - kenties moneen - uuteen vuoteen, jolloin päällimmäinen tunne on turhautuminen, ja jolloin tuntuu ettei mikään aiheuta "ahaa"-elämyksiä vaan pikemminkin "aijaaha"-kyllästymisiä?
En todellakaan halua jämähtää työpaikalleni, eikä se ole tarkoituskaan. Vähän kuitenkin tuntuu, että vielä en ole niin kyllästynyt duunin tekemiseen, että jaksaisin paahtaa koulussa tylsien tehtävien parissa.
Oon aina ollut tosi huono motivoitumaan, etenkin jos en jaksa tai ei kiinnosta. Tässäkin asiassa on kyse todella simppelistä jutusta, ja tuon aineiston selaaminen veisi maksimissaan tunnin. Silti en ole yhtään lähempänä tekstin loppua kuin neljä tuntia sitten, jolloin luin alustuksen.
Mitä jos en ookaan vielä valmis palaamaan akateemiseen arkeen stresseineen? Mutta mitä jos en ole valmis jäämään töihinkään?
Onko tämä vaan vaistoni, joka muistuttaa millainen ihminen olen ilman täyttä motivaatiota? Vai potkiiko se mua perseelle ja huutaa "YRITÄ!!"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti